Kulunut kesä oli onnellisempi kuin edeltäjänsä. Sukka ui ja ui ja ui, porokoirat kahlasivat. Minä rusketuin ja nautin helteille ajoitetusta kesälomasta.

Heinäkuussa pidettiin agitaukoa, mutta kesäkuussa tehtiin Rhoon kanssa mahdottomasta mahdotonta ja startattiin SM-yksilökisoissa ensimmäistä kertaa. Nollat tuli kasattua moninkertaisesti kun vihdoin päästiin yhteistyön makuun Rhoon henkisen kehityksen ja Elina J:n avustuksella. Muistaakseni tilillä oli lopulta 19 nollaa ja kolme tuplaa ennen kauden vaihtumista. Ystävien ja valmentajien kannustamana ilmoitin Rhoon perjantain iltakisoihin ja yksilökisaan, jättäen joukkuepäivän lepopäiväksi. Tarkoituksena oli että testaamme perjantaina Rhoon toimintakykyä kisaympäristössä ja etenemme sen mukaan.

Perjantaina ehdimme vain yhdelle radalle, mutta alun päännollausputken ja siitä seuranneen hylkäyksen jälkeen Rhoo teki mallikkaan radan. Ystäväni toimi koirahandlerina sunnuntain radalla, että Rhoo joutui stressaamaan ennen omaa vuoroaan kentänlaidalla mahdollisimman vähän aikaa. Karsintahypäri oli hidas ja kaarteet isoja, mutta Rhoo tuli joka ainoaan ohjaukseen ja teimme ratavirheettömän, joskin reilusti yliaikaisen suorituksen. Radan jälkeen seurakaveri ja ystävä toisensa jälkeen tuli halaamaan ja onnittelemaan. Itsellä oli tippa silmäkulmassa kuin suuremmankin voiton jälkeen. 

Ylitimme itsemme Rhoon kanssa tavalla, jota en pitänyt mahdollisena vain muutamaa hassua kuukautta aikaisemmin. Pidän Rhoon SM-starttia suurimpana koirankoulutuksellisena saavutuksenani tähän asti ja uskon, että sitä on vaikea ylittää. Toki toivon, että Rhoon kehitys jatkuu ja saan siitä joskus vielä työvalion, mutta lähtökohdat tietäen tuntuu uskomattomalta, että olemme nyt startanneet arvokisojen yksilökilpailussa.

Sukka on alkanut keriä itselleen korkeampaa kisavirettä ja yleisin ratasuoritus on ollut hylätty. Pen tulee läpi ohjauksista, ei malta pujotella, ottaa sikalentokeinuja, varastaa startista ja niin edelleen. Toinen nolla ja erinomainen vitonen saatiin heinäkuussa niistä kisoista, kun Sukka lämmitteli itsensä karkaamalla järveen aamulla ja uimalla pienen venematkan päähän uimaan ympyrää ja huutamaan kun kukaan ei heitä palloa. Siellä se uiskenteli varmaan puolisen tuntia herättäen koko tyynen järven mökkikansan ennen kun sain sen rannalle. Olin täysin varma ettei se jaksa tehdä enää mitään, mutta pentupa toimi kuin ihmisen ajatus, pysähtyi joka kontaktille ja teki hienon nollan. Yksi pyörähdys myöhästyneestä ohjauksesta hävisi meille ykkössijan parilla sekunnin kymmenyksellä. (Kuka näitä laskee? NO MINÄ :D ) Liikaa energiaa kisoissa = ei hyvä. 

Peko-hommissa Sukan ilmaisu on osoittautunut yllättäväksi haasteeksi. Ihmisten haukkuminen on ilmeisesti sen mielestä epäkohteliasta, joten lähtökohtana oli sellainen astmaista chihua muistuttava köhinä, sekin harvakseltaan ja ainakin viiden metrin päästä. Kuukausien työstön jälkeen myös treenikaverit ovat päässeet kuulemaan, että kyllä se oikeasti osaa haukkua, kunhan ei vain vielä ihan tohdi, ainakaan vieraan lähellä. Maastohaun peruskoe menee ensi kaudelle tämän vuoksi, tosin kyllä työskentelyyn pitää vielä saada kestävyyttäkin. 

Raunioradan aseet ovat olleet huollossa ja muutenkin lainsäätäjän typerehtiminen on vaikeuttanut HuKoNan harrastuneisuutta kesän mittaan. Rauniosove jäänee myös Sukalta saavuttamatta, koska en ole vakuuttunut sen laukauskestävyydestä. Kesäkuisessa MH-kuvassa ei pelkoreaktiota tullut esiin, mutta kyllä Sukka selvästi pamaukset huomioi. Kiiruhdetaan siis mielummin hitaasti. Sukan MH oli monin tavoin mieluisa yllätys. Tiesinhän minä että käsissä on aika täyspäinen eläin, mutta en voinut kuvitellakaan, miten rennosti Sukka ottaa esimerkiksi haalariyllätyksen. Ohessa videotodiste:

Pii kesälomaili maalla ja nautti täysin rinnoin. Se hengaili isolla tontilla vapaana ja kulki lähinnä isäni perässä. Helteillä se kaivoi saniaispensaisiin kuopan ja viihtyi siellä tai hengaili rannassa. Maalla sai myös riittävästi täysin ansaitsematonta huomiota, paijauksia ja ihan-vaan-siksi-makupaloja. Harrastepuolella Pii on käynyt koulutetussa agiryhmässä tiistaisin. Alkuun mentiin medirimoilla, mutta paappa-aksa osoittautui turhan helpoksi ja syyskesään mennessä rimat oli jo nostettu kisakorkeuteen. Avain onnistuneeseen poragilityyn on selvästi kyllin vähäinen treenaaminen, koska intoa riittää jopa siinä määrin, että olen tosissani harkinnut muutamaa starttia Piille syksyn mittaan.